Riskienhallinta ja vastuulliset toimintatavat avuksesi
Ongelmat, joissa voimme auttaa
Riskienhallintaa pk-yrityksien tarpeisiin
Säästä aikaasi vakuutusten hoitopalvelulla
Sinun ei tarvitse käyttää runsaasti aikaa vakuutusasioidesi miettimiseen. Kartoitamme, hoidamme ja kilpailutamme.
Säästä kustannuksissa
Oikein vakuutetut riskit varmistavat, että vahinkotilanteissa ei tule yllätyksiä. Kilpailutuksen avulla vakuutusmaksut asettuvat markkinahintaisiksi.
Laadi yrityksellesi ISO-standardien mukaiset johtamisjärjestelmät
Laadunhallinta, työturvallisuus, ympäristöhallinta ja vastuullisuus varmistavat nykypäivän kilpailukyvyn.
Vakuutusmeklarin palvelut
Yrityksen vakuutusasiat hallintaan ilman ylimääräistä vaivaa
Meidän tehtävämme on varmistaa, että vakuutukset palvelevat yritystäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Vakuutusyhtiöistä riippumaton vakuutusmeklari hoitaa kartoituksen, hoitotyön ja kilpailutuksen puolestasi.
Virheelliset, puutteelliset tai päällekkäiset vakuutukset
Vakuutusmeklarina toimimme aina asiakkaan puolella. Aloitamme työn kartoittamalla nykyisen vakuutustilanteenne ja selvitämme, millainen kokonaisuus parhaiten turvaa yrityksenne tarpeet.
Hankalat vakuutusehdot ja suojeluohjeet?
Vaikeat vahinkoilmoitukset ja pitkätän odotettavat vakuutuskorvaukset?
Teeme halutessasi vahinkoilmoitukset puolestanne. Tarkistamme myös, onko korvauspäätökset oikein ja tarvittaessa teemme muutoksenhakuja päätöksiin.
Kalliit tai ylihintaiset vakuutukset?
Kilpailutamme yrityksesi vakuutukset perusteellisesti. Laadimme toimintaanne kuvailevat tarjouspyynnöt useille vakuutusyhtiöille, vertailemme tarjoukset kattavasti ja varmistamme, että saat merkittäviä säästöjä, ilman että turvalaajuudesta tingitään.
Kehittämispalvelut
Kehitä yrityksesi laatua, turvallisuutta ja vastuullisuutta – helposti ja käytännönläheisesti
Tilaaja vaatii ISO 9001 -mukaisen laatujärjestelmän – mutta sitä ei ole ja tarjous pitäisi jättää kohta?
Tarvitsette sertifioidun laatu-, työturvallisuus- tai ympäristöjärjestelmän?
Yrityksellä ei ole omaa HSEQ-päällikköä, mutta toimintajärjestelmä vaatii ylläpitoa?
Tilaajat ja asiakkaat vaativat vastuullisuusohjelmaa, raporttia ja hiilijalanjälkilaskelmia, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Meiltä saat avun tähän. Olemme laatineen pk-yritykselle sopivan vastuullisuusohjelman asiakirjoineen, koulutuksineen sekä tarvittavat raportointipohjat.
Voisiko yrityksen vakuutusten ja riskien hallinnointi olla enää helpompaa?
Nämäkin organisaatiot ovat luottaneet meihin










Asiakaskokemus
Usein kysytyt kysymykset
Vakuutusmeklaripalvelut
Vakuutusmeklari edustaa aina asiakasta, ei vakuutusyhtiötä. Meklari auttaa tunnistamaan riskit, jotka kannattaa vakuuttaa ja osaa ilmoittaa tiedot oikeassa muodossa vakuutusyhtiölle, jolloin vältetään vakuuttamisvirheet. Saat myös kilpailutetut vakuutukset, selkeän kokonaisuuden ja apua vahinkotilanteissa.
Palvelun hinta riippuu yrityksen koosta ja tarpeista, mutta säästöt vakuutuksissa ovat usein merkittäviä. Kilpailutuksissa palkkiomme on 50 % saavutetusta säästöstä ensimmäisen vuoden vakuutusmaksuista. Hoitopalvelun hinnoittelu perustuu mm. vakuutusten lukumäärään. Lue lisää hoitopalvelusta.
Kyllä. Hoidamme vahinkoilmoitukset ja seuraamme korvausprosessia puolestasi.
Mikroyrityksille voimme tarjota neuvontapalveluita, mutta vakuutusten hoitopalvelu ja kilpailutuspalvelu eivät tule kustannuksiltaan järkeviksi mikroyrityksille.
Ei. Palvelu sopii myös pk-yrityksille ja järjestöille, joilla ei ole omaa vakuutusasiantuntijaa.
Vakuutusmeklari edustaa asiakasta, ei vakuutusyhtiötä. Meklari kilpailuttaa useita yhtiöitä ja varmistaa parhaan kokonaisuuden asiakkaalle. Meidän meklarit huolehtivat, että asiakasyrityksillemme tehdään säännöllisesti vakuutusten tilannetarkastukset, jotta vakuutukset pysyvät jatkuvasti ajantasaisina.
Kyllä. Kilpailuttamalla vakuutukset ja poistamalla päällekkäisyydet saavutetaan usein merkittäviä säästöjä ilman turvan heikentämistä. Lisäksi varmistamme, että vakuutukset ovat ajantasaisia ja sopivat yrityksen toimintaan. Tämä vähentää riskiä epäselvyyksistä korvaustilanteissa ja nopeuttaa prosesseja. Kun vahinkoilmoitukset ja korvausasiat hoidetaan tehokkaasti ja järjestelmällisesti, säästät aikaa, vältät ylimääräisiä kustannuksia ja varmistat sujuvan vakuutusturvan.
Meklari tekee päivittäin vahinkoilmoituksia, eli meklarilla on tarkasti tiedossa, millaisia tietoja vakuutusyhtiö vaatii eri vahinkotapauksia varten. Meklari hoitaa vahinkoilmoitukset ja seuraa korvausprosessia, jotta saat korvaukset nopeasti. Meklari myös tarkastaa korvauspäätökset ja hakee tarvittaessa muutosta virheellisiin päätöksiin.
Kyllä. Meklari voi hoitaa vakuutustarpeen kartoituksen, kilpailutuksen, sopimuksien voimaansaatot, muutokset ja vahinkoprosessit yrityksen puolesta. Meklari ei kuitenkaan tee asiakkaan selän takana mitään, vaan kaikista toimenpiteistä sovitaan ja informoidaan asiakasta.
Konsultointi- ja kehittämispalvelut
Hinta riippuu yrityksen koosta ja laajuudesta, mutta kustannukset koostuvat konsultoinnista, auditoinneista ja sertifioinnista. Me autamme mitoittamaan järjestelmän tarpeisiisi kustannustehokkaasti.
Tyypillisesti 3–6 kuukautta riippuen yrityksen lähtötilanteesta. Me nopeutamme prosessia käytännönläheisellä ohjauksella ja valmiilla työkaluilla.
Kyllä. Yhdistämällä työturvallisuus- ja ympäristöjärjestelmät säästät aikaa ja kustannuksia. Me autamme rakentamaan integroidun järjestelmän.
Usein tilaajat vaativat vähintään ISO-standardien mukaista toimintaa. Sertifikaatti tuo kilpailuetua, mutta myös pelkkä järjestelmä voi riittää – me autamme valitsemaan oikean ratkaisun.
ISO-sertifiointi on riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemä arviointi siitä, täyttääkö yritys standardin vaatimukset. Sertifikaatti lisää sidosryhmien luottamusta, koska se osoittaa, että yritys tunnistaa, arvioi ja hallitsee riskejä järjestelmällisesti, noudattaa sille asetettuja vaatimuksia ja toimii prosessilähtöisesti. Lisäksi se kertoo jatkuvan parantamisen kulttuurista, mikä vahvistaa kilpailukykyä ja helpottaa tilaajavaatimusten täyttämistä.
Se sisältää tilaajan vaatimusten mukaiset laatu-, turvallisuus- ja ympäristöohjeet sekä käytännön toimintamallit projektin hallintaan. Kun laadimme laatusuunnitelman teille, usein opastamme yritystä ottamaan vaadittuja laadunhallintakäytänteitä käyttöön, esimerkiksi poikkeamienhallinnan osalta.
Ei ole, mutta monet tilaajat edellyttävät sitä. Me varmistamme, että suunnitelma täyttää vaatimukset ja helpottaa hyväksyntää.
Kyllä. Laatusuunnitelma voidaan laatia ilman sertifiointia, mutta se perustuu ISO-standardien tai RALA:n tai muihin vastaaviin periaatteisiin.
Usein muutamassa päivässä, riippuen urakan laajuudesta. Meillä on valmiit pohjat ja osaaminen nopeaan toteutukseen. Tarvittaessa voimme työstää sitä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jos tarjouksen jättöaika on umpeutumassa.
HSEQ-päällikkö vastaa laatu-, työturvallisuus- ja ympäristöasioiden hallinnasta, auditoinneista ja kehittämisestä sekä yrityksen henkilöstön kouluttamisesta aihepiirin asioihin. Lisäksi hän vastaa poikkemaraportoinnista ja koostaa yritykselle johtamista varten tilastoja ja analyysejä.
Kyllä. Vuokralaatupäällikköpalvelumme tarjoaa asiantuntijan juuri sen verran kuin tarvitset – ilman ylimääräisiä henkilöstökuluja.
Hinta riippuu käytettävästä tuntimäärästä ja tehtävistä. Palvelu on joustava ja kustannustehokas verrattuna oman henkilön palkkaamiseen.
Riippuu yrityksen koosta ja vaatimuksista. Me hoidamme ylläpidon tehokkaasti, jotta sinä voit keskittyä liiketoimintaan.
Riskienhallinta
Riskienhallinta on yrityksen toimintaan liittyvien riskien tunnistamista, arviointia ja hallintaa. Se kattaa taloudelliset, operatiiviset, turvallisuus- ja ympäristöriskit. Hyvin toteutettu riskienhallinta vähentää vahinkoja ja tukee liiketoiminnan jatkuvuutta.
Ilman riskienhallintaa yritys altistuu yllättäville kustannuksille, vahingoille ja mainehaitoille. Ennakoiva riskienhallinta parantaa turvallisuutta, varmistaa sopimusten täyttämisen ja lisää tilaajien luottamusta.
Kyllä. Kun riskit tunnistetaan ja hallitaan ennakoivasti, vältetään vahinkoja ja ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi vakuutusten kilpailutus ja oikea mitoitus tuovat merkittäviä säästöjä.
Aloitus kannattaa tehdä riskienkartoituksella: tunnistetaan yrityksen toimintaan liittyvät riskit, arvioidaan niiden vaikutus ja todennäköisyys. Sen jälkeen laaditaan selkeä toimintasuunnitelma riskien hallitsemiseksi. Me autamme koko prosessissa käytännönläheisesti.
Lainsäädäntö ei aina edellytä kattavaa riskienhallintaa, mutta tilaajat ja asiakkaat voivat vaatia sitä. Hyvin toteutettu riskienhallinta parantaa kilpailukykyä ja vähentää vahinkoja.
Tyypillisiä työkaluja ovat riskimatriisit, prosessikuvaukset ja toimintasuunnitelmat. Me tarjoamme valmiit mallipohjat ja ohjeet, jotta riskienhallinta on helppoa ja tehokasta.
Uusimmat artikkelit

Panostamme jatkossa yhä enemmän ennaltaehkäisevään riskienhallintaan
Panostamme vuonna 2026 yhä enemmän ennaltaehkäisevään riskienhallintaan. Laadimme jatkossa kaikille asiakkaillemme toimialakohtaisen riskienkartoituslomakkeen ja käymme sen läpi yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi teemme valikoituja riskienhallintakäyntejä toimitiloihin, joissa tarkistamme vakuutusyhtiöiden suojeluohjeiden toteutumisen ja mahdolliset riskit. Tavoitteena on ehkäistä vahinkoja, varmistaa täysimääräiset korvaukset ja tehostaa vakuutusturvaa.

Kenelle laatujärjestelmä sopii ja pitääkö sen olla sertifioitu?
Tarvitsemmeko laatujärjestelmän? Pitäisikö se sertifioida? Miten sellainen rakennetaan? Näihin kysymyksiin vastaamme tässä artikkelissa.

Urakan laatusuunnitelma taklaa monenlaisia riskejä
Urakan laatusuunnitelma kertoo tilaajalle, millaisia urakkaan kohdistuvia riskejä olette huomioineet, ja kuinka aiotte taklata mahdolliset riskit. Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä asioita urakan laatusuunnitelmaan kannattaa sisällyttää.

Urakan laatusuunnitelma auttaa yritystä kasvamaan
Kannattaako urakan laatusuunnitelma kirjoittaa itse, vai olisiko hyvä, että ammattilainen auttaa kirjoittamisessa?

IPR-riskit pk-yrityksissä
Tässä blogissa kerromme, mitä IPR-riskit ovat, miten ne näkyvät käytännössä ja miten voit suojautua.

Mikä on Toolbox-keskustelu ja miten se voi auttaa työturvallisuudessa?
Toolbox-keskustelu, eli turvatuokio, turvavartti tai turvallisuuskeskustelu on työkalu turvallisuuskulttuurin kehittämiseen.