3 vinkkiä vakuutusten kilpailuttamiseen itse

Moni meistä kilpailuttaa aika-ajoin vakuutuksiaan. Mitä asioita kilpailuttaessa kannattaa huomioida ja muistaa? Tässä vakuutusmeklarin tärkeimmät vinkit yrittäjille, jotka kilpailuttavat omien yritystensä vakuutuksia.

Kun pyydät tarjouksia vakuutusyhtiöiltä, älä anna pelkästään kopioida nykyisiä vakuutuksiasi, vaan pyydä apua riskien tunnistamisessa ja nykyisen vakuutusturvan arvioimisessa.

Miksi?

Liiketoimintasi on todennäköisesti kehittynyt ja elänyt ainakin jonkin verran viime kerrasta. On hyvä aika-ajoin kartoittaa liiketoiminnan riskit ja peilata niitä vakuutusturvaan.

Jos nykyiset vakuutukset vain kopioidaan uuden tarjouksen pohjaksi, vakuutusturvaan saattaa jäädä yllättäviä puutteita tai vakuutatte jotain sellaista, mitä ei enää tarvitsisi vakuuttaa. Lisäksi vakuutusmarkkinoilta voi löytyä uusia turvia, joista voi olla hyötyä yrityksesi riskienhallinnassa.

Kun olet varmistunut, että vakuutusta myyvä henkilö tuntee liiketoimintasi ja sen riskit, pyydä häntä esittelemään ratkaisuehdotuksensa ja kertomaan & esittämään sinun liiketoimintasi kannalta olennaiset rajoitusehdot, eli mitä vakuutus ei korvaa sekä poikkeavat omavastuut selkeästi.

Miksi?

Eri yhtiöiden vakuutukset voivat olla hyvin samannimisiä, mutta vakuutuksien korvaavuus ja ehdot voivat poiketa toisistaan suurestikin.

Kaikki nämä asiat löytyvät kyllä tuoteoppaista ja vakuutusehdoista, jotka olet velvoitettu lukemaan. Onneksi vakuutusyhtiöllä on kuitenkin lainmukainen velvollisuus kertoa asiakkaalle olennaisista rajoitusehdoista, jotta asiakkaalla olisi mahdollista arvioida tarjotun ratkaisun soveltuvuutta itselleen.

Pyydä vahinkoskenaario sellaisten vakuutusten yhteydessä, joiden vakuutusmaksut reagoivat maksettuihin korvauksiin. Vahinkoskenaario on laskelma, kuinka vakuutusmaksut nousisivat, jos isompi vahinko pääsee käymään.

Tällaisia vakuutuksia ovat esimerkiksi lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, jos se rakennetaan yrityksellesi yksilöllisellä hinnoittelujärjestelmällä. Toinen samankaltainen vakuutus on ajoneuvojen ryhmävakuutus

Miksi?

Näissä vakuutuksissa voi käydä niin, että näennäisesti halvin ratkaisu tuleekin huomattavan kalliiksi vahinkotilanteiden jälkeen. Yrityksen riskienhallinnan ja kassanhallinnan vuoksi on tärkeää, että tiedostat, kuinka suuriksi vakuutusmaksut voivat pahimmillaan nousta.

Joskus kannattaa myös arvioida, onko yksilöllinen hinnoittelutapa kuitenkaan riskienhallinnallisesti järkevin tapa, jos yrityksessä tapahtuu säännöllisesti vahinkoja.

Vakuutusten kilpailuttaminen on työtä, johon kannattaa keskittyä ja käyttää sen vaatima aika, jotta voisit luottaa vakuutusturvan toimivuuteen juuri sinun liiketoimintasi kontekstissa. Jos oma aika tai innostus ei riitä, vakuutusten hallinnointiin, hoitoon ja kilpailuttamiseen on tarjolla ammattiapua.

Skip to content